Koirulilla on ollut jo jonkin aikaa omat omituiset rituaalinsa ruokailun yhteydessä. Tässä näkyy jalkojen nostelu, jota tulkitsen ruokatanssiksi :-)
Työelämää, erityisesti projektityötä ja sen johtamista
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. helmikuuta 2015
Koiran ruokatanssi :-)
Koirulilla on ollut jo jonkin aikaa omat omituiset rituaalinsa ruokailun yhteydessä. Tässä näkyy jalkojen nostelu, jota tulkitsen ruokatanssiksi :-)
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Lyhyestä virsi kaunis ;-)
Tottakai koiralle pitää tuoda matkalta tuliaisia - eikö? Niinpä mekin pojan kanssa halusimme tuoda koiralle jonkin tuliaisen Tallinnan matkaltamme. Törmäsimme onneksemme eläintarvikekauppaan ja pääsimme valisemaan monenlaisten lelujen joukosta. Ja ostinpa lisäksi ankan suikaleitakin :-)
Lelun valitseminen oli hankalaa, sillä koira leikkii palloilla niin lennokkaasti, että pallo ei saa olla painava eikä kova. Täytetyt pehmo-otukset se tuhoaa jostain syystä hetkessä. Joululahjat ovat nyt jo entisiä (siis se ensimmäinen joululahjaksi aiottu lelu, jonka koira löysi ja omi ennen paketointia ja se toinen, joka pääsi pakettiin asti elääkseen muutaman hassun minuutin paketin avaamisen jälkeen...)
Päädyimme tuliaisvalinnassamme pienehköön pehmeään palloon. Ja näin kävi minuutin kuluessa pallon antamisesta:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)