Näytetään tekstit, joissa on tunniste massasurmaaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste massasurmaaja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Massasurmaajan kuvat pois uutisista muita kaheleita innostamasta!

Odotin, että viisaus olisi valunut toimittajien päihin yön aikana, mutta ei sinne päinkään. En vielä eilen sanonut tästä sen enempää paremman tilanteen toivossa, mutta nyt loihen muutamankin sanan tänne blogiini. Siitä Ranskan lentoturmasta siis.

Kun nyt on selvinnyt, että perämies on tahallaan lentänyt sen koneen vuorta päin täydessä ihmislastissa, niin en ymmärrä yhtään minkäänlaista selitystä tai teoriaa siitä, miksi sen miehen kuvia täytyy nyt esittää kaikilla foorumeilla. Aivan päätöntä touhua!

Kouluammuskelijoiden uutisoinnissa aikanaan opittiin alun kangertelun jälkeen se, ettei tuollaisen ison, raivokkaan rikoksen tehneen ihmisen kuvia kannata julkaista. Muut huru-ukot ja vihaiset, verenhimoiset huomionhakuiset tyypit saavat noista uutta nostetta, jos eivät ole vielä ehtineet toteuttamaan ikävimpiä toiveitaan. He saavat jälleen kerran uuden idolin, joka on omalla teollaan lunastanut paikkansa paitsi heidän ihanteenaan, myös median huomion kohteena päivästä toiseen moneen, moneen kertaan. Omilla kasvoillaan kissankokoisin julkaisuin. Kukapa hullu ei tuollaista kuuluisuutta haluaisi?

En ole tutkinut ulkomaisen median tapaa uutisoida tätä aihetta, mutta oma keltainen lehdistömme (iltapäivälehdet) julkaisevat tuon massasurmaajan kuvaa monissa eri artikkeleissaan nettisivuillaan. Oma pieni kotikaupunkimme sanomalehti julkaisi kuvan myös paperisessa versiossa - ja huomattavan isona. Miksi?!!!

Jos tietäisin, miten tämän tilanteen muuttaisin, niin tekisin sen. Nyt tyydyn purkamaan tuskani ja häpeäni tänne ja toivon, että joku jossain keksii jotain toimivaa. Toivon huomisesta kuvattomampaa päivää :-(