tiistai 27. lokakuuta 2015

Kädettömyyden tuntua

​Olen viime aikoina kokenut karvaasti projektipäällikön kädettömyyden tunteen. Projektiryhmä on upea. He tekevät projektia tosissaan ja osaamisella. Toimittajan työtapa sen sijaan on osoittautunut vältteleväksi ja huolimattomaksi. Voisi melkein luulla, että he tekevät sen tieten tahtoen tehdäkseen kiinteähintaisen projektin aikana mahdollisimman vähän ja pedatakseen maksullista lisätyöaikaa projektin jälkeen. Ehkä he kuitenkin ovat vain liian kiireisiä ja kaikki joudutaan tekemään siksi huitaisten ja melkoisella viiveellä. Epäeettistä minun arvoasteikollani tulkittuna kaikki tyynni.

Projektipäällikkönä olen käyttänyt kaiken osaamiseni ja kalastellut lisävinkkejä muultakin tiimiltä, jotta toimittaja saataisiin toimimaan tavoitteen mukaisesti tai ainakin kantamaan yhdessä sovitun vastuun. Keinoni loppuvat kesken.

Viimeisimpänä 'kovana' keinona turvauduin raportoimaan tilanteesta ohjausryhmän kokouksessa niin selkeästi kuin osasin. Toimittaja on kuitenkin mukana ohjausryhmässämme ja se mutkistaa keskustelua. Homma toimisi hienosti, jos me asiakkaan edustajat puhaltaisimme kokouksessa yhteen hiileen ja tavoittelisimme kaikin keinoin toimittajan sitouttamista siihen laatutasoon, jota olemme heiltä ostamassa. Toivoin varpaat ja sormet solmussa, että ohjausryhmän raportin teksti virittäisi ammattitaitoisen ja osaavan ohjausryhmämme keskittymään esille nostamiini ongelmiin. Ohjausryhmässä käyty keskustelu jäi kuitenkin hajanaiseksi eikä tuonut lopulta toimittajalle lisäpaineita.

Päädyin nyt lopulta tarjoamaan meidän ohjausryhmäläisillemme lisätilaisuuksia, joissa voisimme hakea yhteistä säveltä niin, että seuraavassa virallisessa ohjausryhmän kokouksessa pystyisimme yhdessä jämäkästi pelastamaan tilanteen. Ainakin nyt vastaanotto ohjausryhmässä vaikuttaa positiiviselta ja hedelmälliseltä.

Tuplaohjausryhmien käyminen on ollut jo viime vuosituhannella yleinen käytäntö, kun olen työskennellyt projekteissa yksityisellä sektorilla toimittajan puolella. Meillä oli aina oma (toimittajan) ohjausryhmä valmistelemassa yhteistä ohjausryhmää. Se tehosti ja ohjasi yhteisen ohryn toimintaa ja päätösten tekoa haluttuun suuntaan. Selvästikin sellainen malli, jota kannattaisi kuljettaa jatkossa meilläkin mukana aina kun ohjausryhmässä on oman organisaation ulkopuolisia tahoja.

Mitä keinoja sinä olet käyttänyt tuodaksesi ohjausryhmälle riittävän selvästi esiin ne ongelmat, joihin tarvitsette projektissa tukea? Mikä on sinun toimivin neuvosi vastaavaan tilanteeseen projektipäällikölle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit :-)