Heitä löytyy ikävä kyllä kaikkialta. Töistä, harrastuksista, yhdistystoiminnasta, mistä vain. Heille elämä on näytelmä, joka on kirjoitettu yhdelle: juuri heille. Pääosan (= ainoan osan) esittäjä ei voi jättää monologissaan pitkiä taukoja, vaan hänen on täytettävä tila. Muuten yleisö pitkästyy. Ainoa mutta asiassa on, että oikea elämä on vuorovaikutusta eikä siinä ole yleisöä. Tilaa ei siis tarvitse eikä saakaan täyttää. Kokonaisuus toimii vain, kun kaikkia osapuolia arvostetaan. Myös heitä, jotka monologisti kuvittelee yleisökseen.
Monologisti on minulle kuin punainen vaate härälle. Vaikka olenkin kauris. Siis horoskoopissa. Monologisti kuvittelee olevansa näytelmän fiksuin (=ainoa), kun todellisuudessa hän ei ole sen kummemmin ainoa kuin fiksuinkaan. Siksi hänen esityksensä seuraaminen on tuskastuttavaa. Silmien pyörittely on hänen seurassaan aivan turhaa, sillä kokemukseni mukaan hän on niin keskittynyt omiin vuorosanoihinsa, ettei hän huomaa mitään ympärillään.
Oopperassa solisti voi keskittyä laulamiseensa ja tulkintaansa niin paljon, että hän laulaa välillä silmät kiinni. Se kuuluu siihen taiteeseen. Arkielämässä omaan puheeseensa silmät kiinni keskittyvä ei kuulu joukkoon. Hän haluaa olla yksinäinen solisti, eikä huomaa, ettei kukaan kaipaa sellaista.
No niin. Nyt se on sanottu. Taas kerran ;-)
 |
| kuvituskuva - 123rf |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit :-)