sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Huoh...

Lintutorni on täynnä kuvaajia. Massatapahtumat hiljaisen harrastuksen parissa eivät kutsu. Niin kauan homma pelittää, kun mahdumme yhteen riviin. Kahdessa rivissä on jo massan tunnelmaa.

Tornilla käy tähän aikaan vuodesta kaikenlaista tallaajaa. Keskellä kesää jäljellä on miesvaltainen ei-bongaajien joukko. Minulta on kysytty usein, mitä mieheni ajattelee siitä, että vietän paljon aikaa lintutornilla ilman miestäni. Kukaan ei kysy vastaavia kysymyksiä tornin miehiltä.

Välillä miehet kyselevät sitä, eikö mieheni ole kiinnostunut linnuista. Että onko hän sitten ehkä kiinnostunut metsästyksestä? Tai kalastuksesta? Pitäisikö hänen olla, kysyn minä itsekseni.

Tämä on minun intohimoni ja minun harrastukseni. Miksi minulla tulisi olla puolison lupa ja siunaus tähän harrastukseen? Miksi en voi haluta ja tehdä tätä itsekseni? Miksi meillä ei voi olla erilaisia kiinnostuksen kohteita? Miksei mitään vastaavaa kysytä koskaan miehiltä?

Huoh...

13 kommenttia:

  1. En minäkään kulje harrastuksissani puolison kanssa. Mutta minä olen mies, ei minulta mitään kysytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kellekään ei tulisi mieleenkään kysyä moisia miehiltä ;-) Hieman syvälle juurtunutta rooliajattelua vähän joka puolella ;-)

      Poista
  2. Kysy sinä niiltä miehiltä :)

    VastaaPoista
  3. Juuri kirjoitin postauksen perjantaiksi aiheena "Lintuähky ja tornitympeys". Olenko itse liian paljon notkunut nyt noiden lintujen perässä?! Lintutornilla on melkein kun markkinatunnelmaa, kiljuvia lapsia, haukkuvia koiria, komentelevia ja jatkuvalla paapatuksella selostavia kaikkitietäviä paappoja, jotka olettavat muiden kääntävän päätä ja kiikarit/kamerat heidän ohjeidensa mukaan vuoroin oikealle tai vasemmalle. Tulee moitteita kun ei oo infottu jostain lajista, joka tällä pomobongarilla on mennyt huti. Tänään mä olin yhden rouvan ja herran välissä. Herralla oli metrin putki ja kiikarit, rouvalla kaukoputki. Herra ihan vaan muutaman kerran tallasi mun jalan juostessaan asettamaan rouvan kaukoputken oikeaan suuntaan. Kertaakaan ei tullut anteeksipyyntöä. Alkoi melkein ahdistamaan. Onneksi metsäosuudella tuli herttainen paappa juttelemaan liito-oravista ja näytti yhden pesäkolonkin. Mulla on eka kevät lintutornilla...pitää varmaan pitää huomisen jälkeen taukoa. :) Eiköhän nykypäivänä nainen voi harrasta ihan mitä huvittaa ilman miestäkin. Olisi kiva kun porukka ei olisi noin "ukkoutunutta", olisi nuoria ja enempi naisia. No, taitaa olla sama juttu valokuvauksen kanssakin, ainakin luontokuvauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvaamasi markkinatunnelma osui ja upposi ;-) Olen tavannut kaikki nuo kuvailemasi tyypit ;-) Heh :-)

      Vuosi sitten aloitin tornilla käymisen vasta toukokuussa. Kevät oli silloin aikaisessa, eikä siellä ollut enää moista säpinää. Tämä nykyinen ruuhka on minullekin ihan uutta...

      Poista
  4. Avantouinnista minultakin moni on kysellyt, että eikö mies käy. Miksi ihmeessä kävisi, sehän on minun harrastukseni. Aika harvoja pariskuntia siellä muutenkaan käy, se on useimmiten vain toisen puolison harrastus. Minusta on itsestään selvää, että monet kiinnostuksen kohteet ovat puolisoilla, ainakin meillä, erilaisia. Ei minuakaan saisi treenamaan marathinille, se taas on ollut miehen harrastus. Olen kyllä mielelläni matkustanut joskus "huoltojoukkoina" eri puolelle juoksutapahtumia. Kierrellyt shoppailemassa tms, kun mies juoksee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mieheni oli muusikko, kun tapasimme ja kauan vielä sen jälkeenkin. Hän saattoi olla keikkareissulla illan ja yön tai sitten viikon. Jos siinä olisi jompikumpi ollut riippuvainen toisen jatkuvasta läsnäolosta ja yhteisestä tekemisestä, niin tie olisi noussut nopeasti pystyyn.

      Luulen, että kysymykset liittyvät siihen, että olen ns. ruoka-aikaan poissa kotoa. Ikään kuin mies ei osaisi ravita itseään ilman minua...

      Poista
  5. Niin, yritin jo kerran tätä kommentiia, mutta se ei ilmeisesti mennyt/tullut minnekään. Siis - oli ehkä niin, että ensimmäisen kommenttini ironia ei auennut. Ironia on vaikea taiteen laji. Mitä tasa-arvoon tulee, siihen on yhä pitkä matka, myös täällä meikäläisen leveysasteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä minä ajattelin sinun tarkoittavan... Olen samaa mieltä.

      Poista
  6. Lintutornit ovat täynnä tähän aikaan. Usealla torneilla voi olla paikallisen lintutieteellisen yhdistyksen päivystäjiä. Päivystäjät tekevät muuttolintuseurantaa. Kirjaavat ylös tarkkaan näkemänsä lajit. Se on tärkeää vapaaehtoistyötä.

    Päivystäjistä poiketen: Kun tornilla ”asuu” 5-8 miestä, joilla suurella osalla on kamerat kolmijaloilla (ja joillakin kaksi kolmijalkaa: kaukoputkelle ja kameralle), niin eipä sinne juuri mahdu. Nämä miehet keskustelevat keskenään, eivät huomio tulijaa, joka ei ole heidän sisäpiiriläinen. Eivät varmasti tee tilaa, että pääsisin itsekin katsomaan lintuja. Tönivät ja astuvat jaloille, kun joku näkee jossakin jotakin katsottavaa. Em. syistä en ole itse käynyt kuukauteen lintutornilla (kuin 1-2 kertaa ehkä). Tornien vierestä olen kävellyt, mutta en ole viitsinyt enää em. kokemusten jälkeen kivuta ylös. kun olen nähnyt tornissa olevan paljon porukkaa. Minusta tämä torneilla ”asuvien” miesten käytös on muuttunut pahemmaksi… Ei se näin pahaa aiemmin ole ollut. Aiempina keväinä olen ihan suvereenisti ollut torneilla ja minullekin on annettu tilaa. Nyt lintuharrastajamiesten käyttäytyminen on muuttunut… Onko lintujen valokuvauksesta tullut näille miehille niin kova laji, että kokevat, ettei heidän enää tarvitse huomioida muita torneilla ja piilokojuilla (piilokojuilla on ihan samanlainen meininki nykyään) käyviä?

    Kirjoitapa, Susanna, tästä aiheesta ja kokemuksista pieni juttu Tiira-lehteen!

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu hyvästä vinkistä :-)

      Lintutornikin voi olla kova pätemisen ja kilpailun paikka - joillekin...

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :-)