Mitä enemmän ikää karttuu, sitä ronkelimmaksi tulen ajankäyttöni kanssa. Priorisoin yhä tarkemmin, mihin haluan päivittäiset 24 tuntiani käyttää. Kaikkea ei ehdi. Priorisoinnin ohessa minulta jää ikävä kyllä katveeseen asioita, jotka ovat tärkeitä. Kuten ystävät. Pidän heihin yhteyttä aivan liian vähän.
Mikä ei ole kalenterissa, se ei yleensä ole mielessäkään. Isoimpia intohimoja lukuunottamatta. Pitää siis opetella laittamaan yhä enemmän tehtävälistaa kalenteriin, myös yhteydenottoja ystäviin jne.
Olen ymmärtänyt käyttäväni enemmän aikaa aikuisten lasteni kanssa kuin keskimäärin tehdään. Se on minun valintani. Kaksikymppinen ei ole vielä kypsä aikuinen, en osaa jättää heitä itsekseen, vaan haluan olla käytettävissä, jos apua tarvitaan. Ehkä paikkaan tässä myös omaa elämääni. Arvostella saa, minä pysyn valintani takana.
Mutta kukin jakakoon aikansa niin kuin haluaa. Pääasia, että joskus miettii myös sitä, mitä itse haluaisi myös pitemmällä tähtäimellä.
Ihanaa alkavaa viikkoa :-)
Se miten aikansa ja elämänsä käyttää tulee todellakin yhä tärkeämmäksi kun ikä tulee. Jotenkin mihinkään turhanaikaiseen tai "kun näin kuuluu tehdä" en enää halua olla osallisena.
VastaaPoistaSanotaan sitä viisaudeksi - sanotaanhan? :-)
PoistaTottakai!!!!
PoistaUpea kuva!
VastaaPoistaSuhteessa lapsiin haluaisin hypätä tämän murrosiän yli... huono äiti... mutta tää on semmonen välitila (jatkunee tosiaan sinne yli parikymppiseksi asti, persoonasta riippuen) että äiti on enimmän osan aikaa hyödytön kapistus mutta kun sitä sitten tarvii, se on kädetön ja mistään mitään ymmärtämätön pöljä.
Murrosikä on rasittavaa, mutta siellä se peruskallio testataan. Jokainen kotiin hoidettu kokemus kasvaa myöhemmin korkoa. Tsemppiä ja jaksamista siihen taipaleeseen! Kunhan kokeilevat, rakastatko ihan oikeasti ;-) ( Ja haastavat sinut raivon ääritiloihin ihan omaksi huvikseen ;-))
PoistaRantakasvi toteaa hyvin tuossa ylempänä, olen samaa mieltä hänen kanssaan.
VastaaPoistaViisaan tuntuinen kommentti Rantakasvilta, siihen on helppo yhtyä :-)
Poista