Uni ja unettomuus kertoo itsestäsi

Univelkani on kertynyt viimeisen viikon aikana ylitsepääsemättömän suureksi. Siihen ei auta kuin nukkuminen. Minun univelkani tulee tavallisesti yöllisistä ja aikaisen aamun heräämisistä, joiden jälkeen alan välittömästi miettimään tekemättömiä töitä, työn ylitsepääsemättömiltä tuntuvia ongelmia ja muita elämän haasteita, Niitähän riittää...

Se, että työt valtaavat ajatukset pienimmänkin heräyksen tultua yöllä, kertoo suorittajatyypistä. Myönnän, että olen sellainen. Olen tehnyt paljon työtä elämäni varrella vapautuakseni suorittamisen paineeesta, mutta se on paljon helpompaa ajatuksen tasolla kuin oikeassa elämässä.

En tiedä, kuinka paljon suorittamisesta johtuu synnynnäisestä temperamentista (joka on vaikeasti muutettavissa) ja kuinka paljon opitusta (jonka muuttaminen on kovin mahdollista, joskus silti työlästä). Nuoresta aikuisesta lähtien (vähintään) olen arvottanut omaa olemassaoloani sen mukaan, mitä olen suorittanut ja sitä kautta ansainnut, Aina ei voi ansaita ja suorittaa - se on suorittamiselämän sudenkuoppa.

Olen yrittänyt opetella sitä ajatusta, joka omia lapsiani ajetellessa tuntuu aivan äärettömän selvältä: Jokainen ihminen on jo sellaisenaan arvokas. Tekemättä mitään, suoriutumatta mistään. Kyky ei ole arvokkuuden edellytys, vaan ihmisen olemisen arvokkuus tasaveroisina on meillä kaikilla. Se on helpompaa ymmärtää, kun miettii omia rakkaitaan. Itselleen tulee laitettua usein paljon tiukemmat kriteerit.

Asenteiden ja arvojen oppimiseen liittyy oma lapsuuden koti. Jos omassa lapsuuden kodissa sinut on hyväksytty ja sinua on rakastettu sellaisena kuin olet, vertaamatta muihin ja asettamatta ehtoja, osaat todennäköisesti itsekin arvostaa itseäsi ja muita ilman suoritemittauksia. Jos lapsuudenkodissasi sinun on pitänyt ansaita olemassaolosi oikeutus olemalla hyvä ja suorittamalla hyvin, on kovin epätodennäköistä, että sinun on helppo arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet. Ilman suorituksia, ja hyviä sellaisia.

En tiedä tähän muuta reseptiä kuin omien rakkaittesi miettimisen. Jotta voit rakastaa muita, sinun pitää rakastaa itseäsi. Jos voit hyväksyä rakkaasi ja läheisesi sellaisenaan kuin he ovat, kaikkine vikoineen (joita kaikissa meissä on), sinun tulisi hyväksyä myös itsesi sellaisena kuin olet. Ilman mitään huippusuorituksia. Täytyy myös osata hyväksyä se, että omat vanhemmat ovat voineet olla väärässä tässä suhteessa. Sillä mennään kohti parempaa elämää ja parempia yöunia ;-)