Torkkuvaunurutinaa - osa 2 (tähän se loppuu...)

IC-junien aamuisia torkkuosastoja ei ole merkitty mitenkään. Niinpä sinne saapuu säännöllisesti asiaan vihkiytymättömiä paikkalipun omistamattomia ihmisiä. Hämärä valaistus ja monissa eri asennoissa nu(o)kkuvat ihmiset välittävät jonkinlaisen viestin ja moni vain käveleekin osaston läpi. Jonkilainen lappu ennen torkkuvaunua voisi kertoa satunnaiselle tallaajalle, että sinne yläkertaan ei kannata kiivetä, jos torkkuminen ei kiinnosta.

Joku sitten päätyy aina jäämään torkkuvaunuun, mutta päättää lukea jotain mukavassa hiljaisuudessa. Hän sytyttää kohdevalot ja alkaa lukemaan siinä valaistuksessa, minkä saa paikalle lisättyä. Homma onnistuisi paljon helpommin jo valmiiksi valaistussa vaunussa. Joskus satunnainen piipahtaja (joskus jopa vakituinen matkustaja) tuo mukanaan eväät. Eväät ovat tietenkin mahdollisimman rapisevissa paketeissa ja tuoksuvat paljon. Syöminenkin saattaa olla mahdotonta ilman rouskuttavia ja ryystäviä ääniä...

Lisäksi vakiomatkustajissa on himonukkujia. Pitkän matkan himonukkujat (esim. Tampere-Helsinki) nukkuvat joskus istuma-asennossa ja varaavat muille tavaroilleen naapuripaikan. Joskus istumapaikat ovat todella kortilla. Mutta todelliset himonukkujat, jotka pääsevät 'valtaamaan' kokonaisen penkkiparin, käyvät nukkumaan makuuasentoon. Siihen ei sitten tungeta viereen, vaikka paikat kuinka loppuisivat kesken. Paikkoja löytämättömät jatkavat matkaa valaistuun vaunuun ja kiertävät turbaanin näköisen huivisysteemin silmiensä suojaksi kovassa valaistuksessa.

Mutta tapakuorsaajat mietityttävät minua ehkä kaikkein eniten. Jos tiedät kuorsaavasi ja todella kovaa, olet todennäköisesti ihminen, joka nukkuu hetkessä missä vain. Miksi tulla torkkuvaunuun pitämään meteliä ja häiritä muiden lepoa? Miksei mennä vain hälyisämpään valaistuun vaunuun, jossa kukaan ei enää muun pulinan keskellä kuitenkaan häiriinny yhdestä ylimääräisestä kuorsaajasta?

Olen pohtinut näitä asioita kauan - en ole yhtään aamuihminen. Aamurauhaani häiritsevät eivät saa minusta herumaan yhtään positiivista ajatusta. Erakkoluonteena ja isoa henkilökohtaista tilaa tarvitsevana kimppamatkustaminen kylkikyljessä on muutenkin minulle koettelemus ja kauhistus. Äänet, kirkkaat valot ja voimakkaat hajut (ruoka tai hajusteet) kiristävät pinnaani entisestään.

NYT olen puhunut. Ja jakanut palan elämästäni kanssanne ;-) Toivottavasti ensi kerralla jotain mukavampaa ;-)