maanantai 2. helmikuuta 2015

Kuka uskaltaisi olla jämäkkä?

Töissä on kiireistä ja vieläkin kiireisempää. Silti niin paljon rauhallisempaa kuin 'urani' alussa edellisellä vuosituhannella. Silloin tehtiin ympärivuorokautista työpäivää, eikä kiitoksen odottaminen tullut mieleenkään. Iän ja kokemuksen myötä vaatimustaso on noussut, eikä pelkkä 'firman' eteen raataminen enää palkitse.

Nuorempana kukaan ei koskaan kieltäytynyt mistään lisätöistä. Paitsi minä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, kun lapsi piti hakea hoitopaikasta ja samaan aikaan olisi yhtäkkiä pitänytkin jäädä illaksi töihin. Sehän ei vain onnistunut.

Minä, niinkuin moni muukin nainen, on löytänyt oman jämäkkyytensä vasta puolustaessaan lapsiaan. Ja hyvin heikosti me tavallisesti jaksamme siirtää jämäkkyyttämme lasten suojelun ulkopuolelle. Vaikka pitäisi.

Tyttöjä palkitaan koulussa arvosanoilla siitä, että he eivät pistä vastaan eivätkä kyseenalaista. Milloin he sitten oppivat siihen?

Upeaa on, että miehetkin pistävät nykyään usein perheen työn edelle. Se ei ole itsestään selvää eikä periytyvää. Hatun nosto sille :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit :-)