keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kehumisen ja kannustamisen vaikeus?

Ei se ole se kehu, vaan se arvostus - oikea arvostus. Sain tänään kehuja usealta ihmiseltä, mikä oli mukavaa. Olin tehnyt työni hyvin, mikä yllätti muiden odotukset, hehän eivät tienneet laajemmin osaamistani ja taustaani. Oli oikein mukavaa saada kehuja, mutta osa kehuista kärsi hieman inflaatiota siitä, etten itse ollut mitenkään ylittänyt itseäni. Pystyn paljon parempaankin ja paljon enempään. Silti kiva, että tällaistakin arvostetaan :-)

Erityisen mukavaa kehuista tekee se, että kehuja ei työpaikoilla satele kovin helposti. Kehuja antaneet todella tarkoittivat sanomaansa ja olen siitä vilpittömän kiitollinen. Aitoa tunnustusta ei ole jaossa liikaa. Ei edes riittävästi.

Tervettä tässä kuviossa on se, että arvioin oman onnistumiseni ensisijaisesti oman mittaristoni mukaan ja vasta sitten ulkoisen palautteen mukaan. Ei ole kauankaan siitä, kun ulkoinen palaute oli minulle aivan liian tärkeää. Itsensä arvottaminen muilta saadun palautteen mukaan on kuin lottoamista. Se voi kuvastaa omaa arvomaailmaa - tai sitten ei.

Koska viimeksi itse kehuit tai kannustit jotakuta läheistäsi?


4 kommenttia:

  1. Tänä aamuna juuri kehuin miestäni, kun hän sanoi laittavansa avukseni leivinuuniin tulet.

    VastaaPoista
  2. Perheenjäseniä tulee kannustettua, etenkin lapsia... tosin nuorempi on nyt siinä vaiheessa, että kehutkin otetaan negatiivisesti. Jos sanon "hienoa, että otit salaattiakin ruuan kanssa" niin vastaus on "nyt en ainakaan enää ota!" ...huokaus...

    Töissä sain joskus kehuja nopeudesta - kyyläsivät tietokoneelta työntekijöiden vauhtia. Kyllähän se flow joskus iski, kun hommat meni sujuvasti, mutta jälkeenpäin olen miettiny, että taatusti ne käyttää sitä hyväkseen sitten suomiessaan hitaampia, että kun joku on tehnyt näin ja näin nopeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien perheenjäsenten kehuminen on tärkeää. Vaikka kieltämättä määrätty vaihe murrosikää ei ole kaikkein kutsuvin, vastaanottavaisin ja kannustavin kehumiselle ;-)

      Kehumisella on aina kaksi puolta. Jotain kehutaan, jotain toista ei kehuta. Töissä alkaa tavallisesti kalvaa väkeä, jos yhdet ja samat saavat aina tunnustusta ja muut eivät juuri milloinkaan. Pieni tasapuolisuus tasoittaa kummasti tilannetta.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :-)