keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ammatinvalintaa ja kannustuksen kaipuuta...

Töissä (lounastauolla) keskusteltiin ammatinvalinnasta, opintopoluista ja opettajien roolista ammatinvalinnassa. Meitä oli keskustelussa kahta eri sukupolvea eikä kukaan kokenut saaneensa opettajilta minkäänlaista vahvistusta vahvuuksistaan uravalinnan suhteen. Me kaikki olemme yliopistotutkinnon suorittaneita, joten emme ole olleet edes lukioluokan huonoimpia. Kannustusta ja rohkaisua emme muista kukaan saaneemme. Emmekä kukaan ole ymmärtääkseni päätyneet opiskelemaan unelmiemme alaa. Niinkuin hyvin harva päätyy nykyäänkään opiskelemaan.

En muista, miten juttu alkoi, mutta olen parin viimeisen päivän aikana muistellut entisiä lukio- ja yläkouluaikaisia luokkakavereitani. Ja sitä, miten harva on päätynyt opiskelemaan sitä ainetta, joka on aivan ilmiselvästi ollut heidän silmiinpistävä lahjakkuutensa ja intohimonsa. Miten ihmeessä tässä elämässä voi käydä näin?

Eikä kyse ole pelkästään minun ikäpolveni ilmiöstä. Olen mielenkiinnolla seurannut tyttäreni ystävien opiskelu-uria. Miten se into ja lahjakkuus vaihtuvatkin johonkin muuhun siinä matkalla? Keski-ikäisenä sitä haluaisi käyttää mahdollisimman laajasti omaa osaamistaan. Miksi rajoittaa kaikkea jo nuorena?

Vanhempien vastuu opiskelemaan kannustamisessa on monimutkainen. Miten erottaa omat tavoitteet lapsen tavoitteista? Miten onnellisuus ja kunnianhimo sopivat yhteen? Tai jos jompaa kumpaa niistä ei olekaan?

Vanhemmat eivät myöskään tiedä ja osaa kaikkea (tämä tulee monelle varmasti yllätyksenä), joten neuvonta on siltä suunnalta myös kovin rajallista. Voisivatko opettajat antaa oppilailleen muutakin palautetta kuin koe- ja todistusarvosanat?

Tässä yhteydessä täytyy muistaa mainita, että opettajiakin on moneen junaan. Ystäväni Tuija on sellainen hyvä ope. Heitäkin on, jotka hoitavat hommansa koko isolla sydämellään....

Vaan se, mihin me voimme vaikuttaa, on itseemme. Mitä voisimme tehdä, jotta joku nuori tunnistaisi paremmin vahvuutensa ja uskoisi enemmän itseensä?


2 kommenttia:

  1. Ajankohtainen juttu meillä, kun esikoisen pitäs osallistua yhteishakuun. Ei se tiedä, mihin suuntautuis, ja on kamalaa että semmonen asia pitäis tietää jo tuossa iässä! Tosin opo sanoi tiistaisessa vanhempainillassa ja minä toistin tyttärelle, että ei se haittaa, jos valitsee väärin; voi aina valita uudelleen. Eikä se haittaa, jos jättää lukion kesken ja vaihtaakin ammatilliseen, koska opiskelu ei mene koskaan hukkaan. Tähän ikään mennessä voin kyllä rehellisyyden nimessä sanoa, että suurin osa menee hukkaan, kun se unohtuu...

    VastaaPoista
  2. Meidän perheessä pojalla on ammattikoulututkinto ja tällä hetkellä hän mietiskelee, lähtisikö hankkimaan vielä toista. Ammatin vaihtaminen on nykyään osa 'urapolkua', joten enää ei voi tuudittautua yhden ammatin 'uraputkeen'.

    Itsekin mietin vielä ammatin vaihtoa. Taidan vain olla työnantajien mielestä liian iäkäs sellaiseen. Mutta olenpa vaihtanut työtehtäviä tähänkin asti. Jos siirtyisin johonkin jo osaamaani osaamisalueeseen, homma voisi onnistuakin.

    Eikä ne osaamiset täysin unohdu. En minäkään tältä seisomalta tekisi graduani uudelleen, mutta monen monta asiaa voi kaivaa mielen sopukoista uudelleen kehitettäväksi. Esimerkiksi kovasti välttelemäni saksan kieli pulpahtelee aina välillä kuin kutsuakseen. Varmasti alkaisi sujua, jos ryhtyisin tosissani toimeen...

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :-)